Tarinoita kuvien takaa
Jokaisella valokuvalla on tarinansa. Joskus kuva syntyy hetkessä, mutta usein sen taustalla on vuosien seuraamista, odottamista ja lukemattomia yrityksiä.
Linnut eivät esiinny kameralle. Ne elävät omaa elämäänsä, ja kuvaajan tehtävä on oppia ymmärtämään sitä.
Maakotkat
Majesteettinen maakotka ei tule luonnossa satunnaista kulkijaa vastaan. Se on arka lintu, joka viihtyy rauhallisilla salomailla ja väistää ihmistä jo kaukaa.
Olen kuvannut maakotkia paljon Kuusamossa ja Pirkanmaalla. Kuvauskojuista olen päässyt seuraamaan niiden käyttäytymistä ja keskinäisiä kohtaamisia lähempää kuin luonnossa tavallisesti olisi mahdollista.
Minulle maakotkakuvauksessa tärkeintä ei ole pelkästään näyttävä lintu tai dramaattinen tilanne. Haluan saada kuviin jotakin linnun luonteesta – sen tarkkaavaisuudesta, voimasta ja tavasta olla ympäristössään.
Kaakkurit
Ensimmäinen kohtaamiseni kaakkureiden kanssa tapahtui aamulenkillä kotikunnassani. Olin liikkeellä ilman kameraa ja jäin seuraamaan niiden keväisiä soidinmenoja pienen lammen rannalle.
Palasin myöhemmin kameran kanssa. Kun sama kaakkuripari palasi lammelle seuraavana keväänä, aloin seurata sen elämää yhä tarkemmin.
Vuosien mittaan olen oppinut tuntemaan lintujen rutiineja, niiden liikkeitä ja käyttäytymistä. Olen viettänyt lampien rannoilla satoja tunteja, paikalle mennään usein jo ennen auringonnousua.
Kaakkuri on arka lintu, eikä sen lähelle pääse helposti. Kuvaaminen on opettanut ennen kaikkea kärsivällisyyttä. Monen epäonnistuneen yrityksen jälkeen alkaa vähitellen ymmärtää, miten näiden lintujen kanssa kannattaa toimia – ja erityisesti miten ei.
Kuikat
Kuikka on kaakkurin ohella yksi kauneimmista linnuista, joita Suomessa voi kuvata. Sen vahva olemus, tunnusomainen ääni ja elämä veden äärellä tekevät siitä kiehtovan kuvauskohteen.
Kuikan kuvaaminen on kuitenkin haastavaa. Se on varovainen ja taitava sukeltaja, joka voi liikkua pitkän matkan veden alla. Joskus yli minuutin kestävän sukelluksen jälkeen on lähes mahdotonta ennakoida, mistä lintu seuraavaksi nousee pinnalle.
Pidän erityisesti vedenpinnan tasolta otetuista kuvista. Matalalta kuvattaessa pääsee lähemmäs linnun omaa maailmaa, ja veden heijastukset, valo ja ympäristö saavat aivan uuden merkityksen.
Kuikan kuvaamisessa yhdistyvät monet luontokuvauksen hienoimmista asioista: odottaminen, linnun käyttäytymisen ymmärtäminen ja joskus täysin odottamaton kohtaaminen.
Silkkiuikku
Silkkiuikku on yksi kevään näyttävimmistä kuvattavista linnuista. Sen soidinmenot kuuluvat kevään hienoimpiin hetkiin: liike, eleet ja kahden linnun välinen vuorovaikutus ovat täynnä kauneutta ja tarkkaa rytmiä.
Olen kuvannut silkkiuikkuja paljon kellukojusta varhain keväällä. Aamut järvellä alkavat usein jo ennen auringonnousua, kuivapuku päällä kylmässä vedessä, kun usva lepää vielä matalana veden pinnalla ja järvi on lähes äänetön. Juuri niissä hetkissä tunnelma on ainutlaatuinen. Linnut elävät omaa maailmaansa aivan lähellä, ja kuvaaja saa vain olla hiljaa mukana.
Soidinmenojen kuvaaminen vaatii kärsivällisyyttä ja oikeaa ajoitusta. Tilanteet syntyvät nopeasti, mutta niiden taustalla on linnun käyttäytymisen seuraamista ja sen rytmin ymmärtämistä. Matalalta vedenpinnan tasolta kuvattaessa pääsee lähelle silkkiuikun omaa näkökulmaa, jolloin kuviin tulee mukaan myös veden rauha, valo ja aamun herkkä tunnelma.
Kesällä huomio siirtyy poikasiin ja niiden hoitamiseen. Silkkiuikkujen perhe-elämä on täynnä koskettavia tilanteita: poikaset kulkevat emon selässä, pyytävät ruokaa ja liikkuvat vanhempiensa suojassa. Näissä hetkissä minua kiinnostaa ennen kaikkea hoivan, läheisyyden ja linnun luonnollisen käyttäytymisen kuvaaminen. Usein juuri niistä syntyvät kuvat, joissa on eniten tunnetta.
Miten nämä kuvat syntyvät?
Luontokuvan taustalla on usein paljon sellaista, mikä ei näy valmiissa kuvassa. Varhaisia aamuja, pitkiä odotuksia, kuvauskojuja ja toisinaan tuntikausia kylmässä vedessä.
Behind the Scene -sivullani pääset kurkistamaan kuvaustilanteisiin ja näkemään, millaista työtä kuvien takana tehdään.